Juoni ja taustat
Maailma jossa Valathor sijaitsee ei aina ollut sellainen kuin se on nyt. Hierarkia oli selkeä, luontoon perustuva ja johdonmukainen - petoeläimet olivat ravintoketjun huipulla ja heikommat tekivät mitä saattoivat selviytyäkseen. Vuosisatojen ajan luonnosta itsestään kumpuava magian huntu pysyi susille tuntemattomana; niillä ei ollut kykyä käyttää sen voimaa, eivätkä ne suuremmalla skaalalla olleet siitä edes tietoisia. Ne elivät alkukantaisissa mökkikylissä ja majoissa, heimoina ja sukuina joiden ympärille muodostui laumoja niiden aluevalloitusten seurauksena. Jokin kuitenkin muuttui, kun huntu sattumalta vääristyi hetkellisesti ja jokin… Tietoinen erkaantui siitä omaksi elämänmuodokseen.
​
Tästä nimettömästä olennosta sikisivät pahaluontoiset voimat, joita myöhemmin kansan keskuudessa kutsuttaisiin demoneiksi. Susien ja tuntemattoman magian ristisiitokset olivat voimakkaampia kuin yksikään siihen saakka kohdattu uhka, lähennellen vallallaan ja voimallaan luonnonkatastrofeja. Ne loitsivat suoraan magiahunnun voimalla, muuttivat maata tahtonsa mukaan ja hallitsivat julmasti. Mielivaltaiset demonijohtajat eivät piitanneet palvojakunnastaan, kauhistuttaen kansakuntia sukupolvien ajan. Niiden suosimien yhteisöjen jäsenet olivat jotakuinkin turvassa, mutta demonien hallinnosta erilliset kylät elivät jatkuvassa kauhun tasapainossa.
​
Kolme ennestään varakasta ja menestynyttä sukua, Suurvalla, Kalmankalvas ja Al-Morghul, onnistuivat kuitenkin jossakin jossa kukaan muu ei aikaisemmin ollut - ne saivat aikaan sopimuksen demonien kanssa. Verivalat tekivät sukujen jäsenistä yhtä magiahunnun kanssa, antoivat niille kyvyn loitsia ja käyttää magiaa kuten tarujen demonitkin - kalliilla ja jokaista seuraavaa sukupolvea painavalla hinnalla. Jokainen yhdenkin maagivanhemman omaava pentu tulisi olemaan osa tehtyä sopimusta ja maagi itsekin… Ja ne saisivat maksaa herroilleen saman hinnan kuin sukupolvet ennen sitäkin. Hierarkia muuttui, tavanomaisten susien jäädessä nyt maagiksi kutsuttujen lajitovereidensa varjoon.
Demonien dynastia loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, niiden kadottua taivaan tuuliin. Valathorin kaupunki rakentui kolmen suuren suvun ympärille, maagien alkaessa ottaa valtaa. Se oli magiaindustrion keskus ja keulakuva kehitykselle, jonka kaltaista ei aikaisemmin oltu nähty. Kolme sukua hallitsi kaupunkia vuosikymmeniä, niiden jalanjäljissä seuranneiden pienempien maagisukujen noustessa myös omaan hierarkiseen asemaansa kaupungin elämässä.
​
Koska kullakin suvulla oli oma erillinen sopimuksensa eri demonin kanssa, katsottiin sukujen risteytymistä pahalla. Jos liitosta syntyisi pentuja, kenen verivelkaa ne maksaisivat? Maagit ratkaisivat tilanteen solmimalla liittoja kaukomaiden varakkaiden prinsessojen kanssa - ne antoivat omaa kehitystään vastineeksi sopimusten ulkopuolisesta verestä. Vaikka suuri osa liitoista oli käytännönläheisiä, syttyi myös rakkautta maagien ja niiden tavallisten kumppaneiden välille. Lempeimmät maageista opettivat kumppaneilleen magiahunnun kanavointia, tavallisesti heikoin tuloksin.
​
Vuosien vieriessä poikkeuksiakin tapahtui. Siinä missä maagit kanavoivat taikuuttaan kehojensa lävitse, oppivat muutamat tavanveriset käyttämään fokusta loitsujen kanavoimiseen. Voima tässä magiassa ei ollut yhtä räjähtävää, mutta kehollinen riippumattomuus hunnusta mahdollisti kunnianhimoisemmat hankkeet. Muutamat oppeja saaneet kokoontuivat Valathorin kaupungin hiljaisissa kellareissa salaseuroihin, joissa ne harjoittivat loitsujaan ja kehittivät fokusten teknologiaa. Velhoiksi itseään kutsuvat taikamaailman akateemikot olivat maagien silmissä väliinputoajia - tavallisen suden yläpuolella, mutta eivät koskaan ylettyisi maagien tasolle.
​
Vuosikymmenten raskas magiahunnun kuluttaminen alkoi kuitenkin kostautua. Maagit huomasivat taikuudessaan arvaamattomuutta ja poikkeavuuksia jotka aiheuttivat niiden kehoissa vakaviakin vammoja. Magiahuntu oli epätasapainottunut
ja rasittunut, eikä sen energia enää toiminut kuten ennen. Luonto itsessään alkoi muuttua ja korruptoitua Valathorin ympärillä, tuulet tuoda mukanaan maagisia myrskyjä ja poikkeuksellisia ilmiöitä. Sukujen päät kokoontuivat hätäkokoukseen, jossa ne totesivat kaupungin tavallisten toimintojen ylläpitämisen riskiksi maagien terveydelle - ne päättivät pyytää velhojen apua.
​
Velhot suostuivat ottamaan kontolleen kaupungin ylläpitämisen, jos ne saisivat oman johtajansa valtaan. Maagit suostuivat. Ne sopivat yhteisistä rajoitteista magiankäytössä, tavoitteenaan välttää hunnun ylikulutusta ja suurempaa epätasapainoa. Maagit pyörittelivät mielessään myös ajatusta sopimusten purkamisesta, mutta moni ei tohtinut sitä ääneen sanoa.
​
Ensimmäistä kertaa historiassaan maagit olivat yhteiskunnan hopeapaikalla. Velhot juhlistivat tulevaisuutta, kehitystä ja magian vapauttamista kansalle, käyttäen magiaa kuin varoituksia maageilta ei koskaan olisi annetukaan; niille se oli täysin ilmaista ja turvallista. Velhojen salaseuroista tuli näkyviä ja arvostettuja oppipiirejä, niiden tavoitteista yhä kunnianhimoisempia - ne uskoivat voivansa luoda ikiliikkujamaisen taikaesineen, joka tekisi hunnusta kumpuavasta magian virrasta eksponentiaalisesti vahvempaa ja kykenisi tasapainottamaan sen ajan saatossa.
​
Irtolaiset, Valathorin ympärysmailla elävät sudet, kokivat muutokset kaikkein rajuimmin. Riistaa oli entistä vähemmän, luonto oli antagonistinen asukkaita kohtaan ja tasaisesti maita runtelevat maagiset myrskyt yhä yleisempiä. Vaikka suuri osa tästä kansanlohkosta pitäytyi riippumattomana, myös vallankumoukselliset ajatukset kytivät rämeen varjoissa viimeisten vuosien aikana. Muuan entinen kaupunkilainen muutamine seuraajineen perusti Kallonmetsästäjinä tunnetun seuran, jonka suhtautuminen loitsijoihin yleisesti oli vihamielinen. Ne uskoivat, että magia ei kuulunut kuolevaisille ja että sopimukset alunalkujaan olivat virhe josta ne saisivat maksaa katkerasti.